Epämääräistä säätöä ja päänsärkyä

Elämä on pelottavaa...

Joo, meikä siis käräytti ittensä loppuviimein (taas) viiltelystä...

Jouduin avautuun siit tolle yhelle ja viel kesken sen Thaimaanreissun, ja oon 99% varma et pilasin sen loppuloman vaikkei se sitä myönnäkkää... .___.'

hävettää.

ja itkettää.

Mut muuten oon ihan saatanan onnellinen täl hetkel c:

Oon *umpirakastunu* toho yhteen hömötiaiseen :c <3

se on vaa nii ihana <3

Oisin pulas ilman sitä, se on ainoo syy miks jaksan aamulla avata silmät ja nousta ylös, ja raahautua kouluun...

Rakastan sua c: <3

voin avoimesti myöntää että mulla on jonkinmoinen addiktio tuohon ihmiseen ja sen seuraan, ja ja ja muistan jokaikisen hetken sen kaa täydellisesti ja muistan jokaikisen suudelman ja halauksen tolta ihmiseltä... En vaan osaa käsittää kuinka se valitsi MUT kaikkien muiden parempien joukosta...

Samat tiet yhdessä kuljetaan
samaa asvalttia kimpassa uurretaan
auringon laskut, nousut katsotaan
varjoissa lymyillään ja nauretaan
Yhdessä itkut, naurut, hymyt suotu
meidän elämämme yhteen näin on luotu
Koskaan rinnaltasi katoa en,
elämä on, kanssasi koen sen
Oot mulle ihanin
kukkasista kaunein
Kiitos siis sinulle,
päivistä aurinkoisin.
Rakastan sua ihan helvetisti,
ja ehkä jonain päivänä,
saan kuulla sun sanovan 'Tässä on mun tyttöystävä',
ja tää oli epäsuora kysymys sulle...

Haluaisitko sä viedä tän suhteen pidemmälle ja ottaa mut tyttöystäväkses?

rakastan sua vaikka vastaisitkin kieltävästi ♥

So just smile, smile and laugh, and go on!

Elämästäni pitäisi löytyä monia syitä miksi olla iloinen.
Hymyilisin, jos uskaltaisin, ja jos olisi joku kenelle hymyillä,
ja joku joka hymyilisi takaisin.
Jos olisi joku joka muistuttaisi et ''Hei, tässä sulle pari syytä hymyyn!'',

hymyilisin aina ja ikuisesti.
Nauraisin, näyttäisin onnellisuuteni.
Mun elämässä on paljon asioita miks olla surullinen.
Chatissa kerran yksi henkilö mietti ääneen mulle et miten jaksan elämääni,
kun vanhemmat kaataa kaikki syyt mun niskoille, ja et mun pitäisi olla perheen pää,
joka pyörittäisi huushollia, ja kuinka kestän sen et saan ylikireää kritiikkiä joka asiasta jonka teen.
Tokaisin tälle henkilölle, joka on meikäläiselle tärkein ihminen maailmassa, että 90% prosenttia mun elämästä saattaa olla paskaa ja muuta negatiivista, mut tää henkilö saa mut aina, AINA tuntemaan itteni erityiseks, ja aina kun puhun tälle, tunnen itseni maailman onnellisimmaksi tytöksi.

Tämä henkilö on elämäni tukipilari, joka saa aina hymyn nousemaan huulilleni, ja kyyneleet vierimään poskilleni, kun tajuan vähän väliä kuinka PALJON hän käyttää aikaa takiani, ja riskeerasi muunmuassa oman kaverisuhteensa erääseen henkilöön takiani, ja kerää henkilöitä turvakaareksi ympärilleni. Tää on jotain niin suurta mulle, etten mä ees käsitä sitä.

Sitten herää kysymys, miksi minä?

Kuinka mä oon ansainnut ihmisen joka käyttäytyy kuin maanpäällinen suojelusenkeli, ja jaksaa kantaa mun murheiden lisäksi omansa ja parin muun.

Kirjoitan tätä tekstiä kyyneleet silmissä, koska tää henkilö merkkaa mulle oikeesti tosi paljon.
Tän henkilön ajattelu sulattaa aina mun sydämen ja piristää joka ikistä päivää ja auttaa mua jaksamaan eteenpäin, ja ajatukset harhailee aina meidän myöhäisiin henkisiin keskusteluihin, ja niihin sekopäisyyksiin kuten Kaalien valloitussuunnitelmat ja mitä kaikkea. Saatan kesken matikankokeen alkaa nauraa tai itkeä kun ajattelen tätä henkilöä, eikä meikää kiinnosta vaikka koko luokka tuijottaisi, mua kiinnostaa se et mun elämässä on henkilö jonka kaltaista ei löydy toista koko universumista.

Olisin oikeasti pulassa ilman sua, ja kun/jos luet tän tekstin joskus, halusin vaa sanoo kiitos. Koko mun sydämestä. Haluan tehä selväks et rakastan sua, ja et olisin pulassa ilman sua. ♥
En koskaan voi kiittää sua tarpeeks kaikesta, mitä sä oot mun eteen tehny, ja kuinka sä jaksat mua.

Oikeasti. Kiitos.

Long time no see!

Elämä on rankkaa...
Välillä mietin että mitä ihmettä oikein teen. 
Kavereiden kanssa menee langat ristiin ja multa vaaditaan taas ihan mahdottomia... En vaan jaksa.
Arvatkaa kahesti kuinka vaikeeta on olla pallona kahden tulen välissä, kahen ihmisen jotka on riidoissa, ja kummatki mulle tärkeitä ja mun pitäs tukea molempia ja olla samalla niitä molempia vastaan.Ja sama juttu mutta toinen on ihastunut toiseen ja toinen ei vastaa tunteisiin ja sopalla on vielä kolmas keittäjä jolla ei tavallaan ole mitään osuutta asiaan.Ja lisäksi tapahtuu muutamia sellaisia asioita joista en tiedä mitä ajatella, enkä ole varma jaksanko kaikkea. Mua saa haukkua huomiohuoraksi ja välinpitämättömäksi mut hei, kuinka usein mä pyydän
apua?
Niinpä, en hirveän usein.
Nii mietin kuinka ihmiset luulee että mä jaksan kantaa 15 ihmisen murheet omieni lisäksi.Ihan oikeesti.Saan kiittää Luojaa siitä että omistan edes pari kolme hyvää kaveria/ihmistä, jotka auttaa mua jaksamaan eteenpäin... Välillä mietin itekki kuinka jaksan.Porukoilta ei ainakaa heru apua, se on huomattu. Päin vastoin, sieltä tulee lisää paskaa niskaan. 
Ei huhhuh.
Ja nyt mietin mistä johtuu että melkein kaikki blogitekstini ovat angstausta ja turhan pastan jauhamista.Mutta välillä tuntuu että kaikki on mennyt pieleen kun joku pilasi jotain.Tai sitten se olin vaan minä.
''Once more, once more,Give me one more change.Next time I will not ruin this.Once more, once more,this time I will be better.''